logotaustatta

 
 

European Giant Vegetable Growers Associaton

 

European Giant Vegetable Growers Association (jatkossa EGVGA) on eurooppalainen jättikasvisyhdistys.

 

Liittyminen

Yhdistykseen liitytään yksityishenkilöinä (tai tiimeinä, kts sääntö kohdasta GPC/ohjeet). Jäsenyys on maksettava EGVGA:n kotisivuilla olevan ohjeen mukaan. Seuraavan vuoden jäsenyys tulee maksaa viimeistään edellisen vuoden joulukuussa eli liittyminen vuodelle 2023 on joulukuussa 2022. Maksamalla ajoissa jäsenmaksun, on mahdollista saada myös tulevan vuoden siemenkirje. Kuten Suomen yhdistyksessäkin, kirjeitä on rajallinen määrä.

 

Kilpailu

Kuluvan vuoden sijoituksista ovat oikeutettu kilpailemaan jäsenet tai tiimit, joiden jäsenyys on maksettu EGVGA:lle 1.5. mennessä. Tiimiin voi kuulua enintään kaksi ihmistä, jotka osallistuvat kisakasviksen kasvatukseen tasapuolisesti ja yhteisessä osoitteessa (kahdessa eri osoitteessa kasvatetut kasvikset eivät voi olla tiimin kasvattamia). Tiimejä koskeva sääntö on sama kuin GPC.llä

Suomen jättikasvisyhdistys mittaa ja punnitsee kasvisten tulokset ja toimittaa egvgan listalle, Sjky:n EGVGA-koordinaattorin toimesta, niiden kilpailijoiden tulokset, jotka ovat maksaneet egvgan jäsenmaksun. Egvgan jäsenyys ei edellytä Suomen jättikasvisyhdistyksen jäsenyyttä.


EGVGA ilmoittaa keväällä kilpailuluokkiin mahdollisesti liittyvät palkintorahat. Palkintorahojen suuruus vaihtelee.

 

Jäsenedut

Maakohtaisen vastuuhenkilön kautta pääset liittymään jäsenille tarkoitettuun facebook-ryhmään, saat sähköpostia, pääset Euroopan jättikasvisharrastajien listoille kasvattamillasi kasveilla ja siemenhuutokauppaan huutamaan lompakollesi sopivia jättejä kasvatukseen.

Egvgan jäsenyydessä tulee huomioida että, vain egvgan jäsenmaksun maksaneet pääsevät Euroopan jättikasvisyhdistyksen listalle ja voivat kilpailla rahapalkinnoista.

 

Kilpailukasvikset

Egvgan listalla on 7:n kasviksen kiinteä lista ja yksi vuosittain vaihtuva kasvis.

    • Jättikurpitsa, keltainen, paino
    • Jättikurpitsa, vihreä (squash), paino
    • Jättikesäkurpitsa (marrow), paino
    • Peltokurpitsa (field pumpking), paino
    • Long Gourd (pullokurpitsa), pituus
    • Heavy Gourd, paino
    • Tomaatti, paino
    • ja vuoden 2023 kasvis on Myskikurpitsa (Cucurbita moschata, Butternut), paino

Täältä voit käydä katsomassa, kuinka Suomalaiset ovat pärjänneet tuloksissa