KURKKU (Cucumis sativus)
Kurkku on trooppinen kasvi, joka on sukua melonille ja kurpitsalle. Kisoissa kurkuiksi hyväksytään vain Cucumis sativus-lajikkeet.
Kylvä kurkun siemen kosteaan multaan johon on sekoitettu vermikuliittia (itävyys saattaa kärsiä märkään ja kylmään multaan kylvettäessä). Kylvä yksi siemen ruukkua kohti. Kylvösyvyys n. 1 cm. Siemen itää 7-10 päivässä, n. 20 asteessa. Kylvöaika kasvatusoloista riippuen toukokuun alusta lähtien. Parin viikon taimikasvatus riittää, pienemmät taimet kestävät siirron paremmin kuin kauemmin ruukussa kasvaneet. Mitä suuremmat kurkun taimet ovat, sitä herkemmin ne kärsivät istutuksesta.
Kurkun juuristo on suhteellisen heikko verrattuna versostoon. Jotta juuristo toimisi hyvin, on kasvualustan oltava hyvin lannoitettu, kuohkea, mielellään orgaanista ainetta sisältävä, runsasmultainen, hyvin vettä ja ravinteita pidättävä ja kalkittu, pH noin 7,5. Ohjaa kurkku kasvamaan ylöspäin esimerkiksi tukevaa säleikköä pitkin. Tuen tulee olla sellainen että kurkulla on mahdollisuus kasvaa pystysuoraan, ja että se kestää kasvavan hedelmän painon joka saattaa olla 9 kg luokkaa ja ylikin. Kasvutukeen voit kiertää esimerkiksi vahvaa narua jota myöten kasvi pääsee kiemurtelemaan ylöspäin. Tarkasta kasvusto joka päivä koska ne voivat kasvaa 30 cm päivässä. Poista kaikki sivuversot. Valitse suorin kurkku pölytettäväksi.
Yhdessä kasvissa voi kasvattaa 1-3 kurkkua samanaikaisesti. Jos on tarkoitus kerätä kurkusta siemenet poimitaan se vasta täysin kypsänä eli sen väri on keltainen, lähes ruskea.
Kurkku tarvitsee paljon vettä ja ravinteita. Mullan tulisi olla koko ajan kosteaa. Suurimmillaan vedentarve on hedelmän kasvatusvaiheessa. Veden puutteessa hedelmä jää pieneksi. Kasvualusta pidetään tasaisen kosteana kastelemalla multa taimien ympäriltä melko laajalta alueelta. Kasteluun suositellaan lämmintä vettä. Helteellä kurkut kastellaan pari - kolme kertaa päivässä.
Lisäravinnetta on annettava viikoittain kastellen juuristolle. Kurkut kärsivät helposti magnesiumin puutteesta. Kun kasvi kasvaa ja hedelmä alkaa kehittymään, anna korkeampityppistä ravinnetta. Pidä huoli tuhohyönteisten poistosta ja tarkkaile lehdistöä homeen/härmän takia sillä siihen täytyy reagoida nopeasti estääkseen sen leviämisen.
Kilpailusarjat ovat erikseen pituudessa ja painossa. Samasta siemenestä kasvatetaan sekä pitkää että painavaa kurkkua. Pitkää kurkkua kasvatetaan roikottamalla. Jos pituutta ei tunnu tulevan tarpeeksi, niin yritä laittaa kurkku pötkölleen jolloin se kasvaa paksummaksi ja sitä mukaa myös painavammaksi.
(Lähteet: eri kasvattajien koottuja neuvoja, ohjeita ja vinkkejä)